Suuri kaameus

DSC_1044

Välistä kaikkea kirjoittamista ympäröi nk. “suuri kaameus”. Pelko, kauhu, arastus. Siitä on kyse tyhjän paperin kammossa ja siinä, että mieluummin nukkuu kolmannet päiväunet tai suostuu mihin tahansa aktiviteettiin, kuin kirjoittaa. (Harmillisesti oma välttämiskäyttäytymiseni ei ole koskaan purkautunut siivoamisena tai minään muunakaan produktiivisena toimintana.)

Kauhu ilmenee kunniallisessa päivätyössäni käsikirjoittajana, mutta tavallisesti se ei pääse valloilleen, sillä minulla ei ole sille aikaa. Kohtausluettelot on saatava pakettiin niin hektisellä tahdilla, että en ehdi miettiä epäonnistumisen kysymyksiä kuin noin kahtena päivänä viikossa, kun väkerrän keskenäni toimistossa kynsinauhojani repien.

Runoilija minussa sen sijaan ehtii olla kauhuissaan keskeytyksettä ja etenkin nyt, kun mikään ei ole valmista, eikä ole varmuutta siitä, tuleeko mikään olemaan valmista koskaan.

Esikoisteokseni (Kysymyksiä Murukille, Sanasato 2016) julkaisusta tulee marraskuun lopulla kuluneeksi vuosi. Vuosi! Epäröin yhä, mitä runous on. En ole varma, osaanko kirjoittaa sellaista. En ole varma, miksi näitä sanarykelmiä pitäisi nimittää. Opiskelen lukemalla, mutta kauhu on levinnyt muidenkin runoihin. Luen Salmenniemeä ja hyperventiloin.

En osaa lukea nauttien, tekstin kanssa keskustellen, lukeminen on pelkkää pakonomaista taustatutkimusta, vertailua ja aineistohakua. Panen toivoni siihen, että tämä vaihe menee pian ohi. Haluan tilaa, jotta analyysissäni olisi etäinen, viileä sävy, josta nautin. Sammakkoeläimen dissektion tuntuma, vailla pelkoa.

 
Päivän #raakaruno. Ajatuksissani olen yhä Skotlannissa.

Yöperhosten salaperäiset nimet. Death’s-head Hawkmoth. Hebrew Character. Common Carpet. Dark Spinach. Pelkään yöperhosia, niiden itsetuhoisia siipiä. Täällä ikkunat ovat yöhön asti auki kaikissa kulmissa. Lapset huutavat englanniksi ja gaeliksi, potkivat pallon rehevään perunapenkkiin. Musta paksukaiskoira sinisessä liivissä alistuu sateeseen. Lokit tonkivat roskiksia, nakuttavat rei’ille currytonkat, roiskivat koiranpaskapusseja. Itsevarma astunta, ei luontaisia vihollisia. Sade. Kuoritakki huohottaa iholla. Kirkko myytävänä, ostan sen ja perustan teatterin: pelkkää Sarah Kanea kunnes sieluni oppii, että toivo orastaa mädästä. Natural selection gift shop. Olemme mikrobisäkkejä, edes kehomme ei ole omamme, kasvualusta, symbioosin vastentahtoinen puolikas. Luovu ihmiskeskeisestä maailmankuvasta, se vahingoittaa sinua, eläintä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s