Levää.
Luin vastikään muistiinpanoni heinäkuiselta Skotlannin matkalta. Lukemattomina muistin ne oivaltavina. Ne olivat puhkeamaisillaan potentiaalia. Melkein valmista materiaalia. Itse asiassa kokonainen osasto, ehkä kirja. Viisaan kosmopoliittinaisen mietelmiä ruumiillisuudesta. Viiltävää analyysia. Todellisuudessa – niissä puhutaan levästä. Levä muodostaa mustanvihreitä mattoja, ette varmaan olisi arvanneet sitä. Levää on pääasiassa meressä.
Näin käy aina. Joko muistan olleeni nero tai arvelen pian olevani. Kirjoittamattomassa tekstissä on valtavasti mahdollisuuksia, se suorastaan tiukkuu lupausta. Siksi aloittaminen on niin vaikeaa. Jokainen sana rajaa mahdollisuuksiani ja puhdas nerous muuttuu kimpuksi raakatekstiä, jonka editoimiseen kuluu ihmisikä. Jalostettavaa sontaa.
Valitettavasti valmiiseen runoon ei voi loikata, kirjasta puhumattakaan. Onneksi keksin Skotlannissa, että museot ovat sopivia paikkoja jalostettavan sonnan luomiselle. Muotokuvat, muinaiset esineet ja obskuurit keksinnöt ruokkivat mielikuvitusta. (En oikeastaan usko mielikuvitukseen. Palaan asiaan toisella kertaa.) National Portrait Galleryssa kirjoitin tämän:
Levolliset, viattomat kuolinnaamiot vitriineissään. Salainen huvitus, vatsanväänne, ihana lepo. Phrenological. Celtic type. English type. Female idiot (vierekkäin kaksi ylähyllyllä; pieni, ovela ja suippopäinen, toinen läskipäinen piika, molossikoiran suunpielet). Murhaajia: eräs John on kuollut nuorena, sileät kasvot, raottuneet huulet, jokainen ripsi erikseen, ei ole voinut olla paha mies. Kuuluisat miehet, kirjailijat ja tiedemiehet, kuolleina kasvot ovat samassa levossa, ja kaikki kipsi valkoista. Mikä erottaa muotokuvan, henkilön?
Lanseeraan täten #raakaruno -käsitteen. Lupasin olla teille rehellinen. (Lupasinko? Lupaan nyt.) Se tarkoittaa, että pöytälaatikko on avattava. Yllä oleva katkelma ei ole valmis runo, mutta se on etäisesti lyyrinen muistiinpano (= raakaruno). Minulle tämä on tavallisesti runon ensimmäinen vaihe, varhaisin kehitysmuoto.
Usein raakarunot ovat pelkkää tyhjää haja-ajatusta, josta analyyttinen mieleni sitten kaivaa esiin jonkin ytimen, jonkin ajatuksen, joka tuntuu todelta vielä kuukausienkin päästä. Näin siis ideaalitilanteessa. Todellisuudessa monetkaan ajatukset eivät ole pelastettavissa.
Juon kupillisen teetä pelastettaville ajatuksille. Lukekaa pieteetillä, kirjoittakaa ankarasti…
Kirjamatka, matkakirja 